Bookworm

Olen aina ollut melkoinen lukutoukka. Luen kirjoja laajalta säteeltä, luen vähän sitä sun tätä. Omasta lapsuudesta ja nuoruudesta on elävimmin jäänyt mieleen Anni Polvan Tiinat. Tiinojen lisäksi minuun on tehnyt syvän vaikutuksen Annikki Setälän kirjoittama Pikkunoita. Kirjassa Pikkunoita muuttaa itsensä Uula-pojaksi ja tutustuu ihmisten elämään Lapissa. Tässä kirjassa Lapin luontoa kuvaillaan niin aidosti, että jokaisella lukukerralla tulee mieletön halu lähteä vaellukselle Lapin maisemiin. Lempikohtiani tässä kirjassa on kuvaus Pikkunoidan tallustelusta kevätpuron varrella. Siinä astellessaan Pikkunoita käy mielenkiintoisen keskustelun tuon puron kanssa. Täytyy myöntää, että itse sorrun myös ajoittan 'keskustelemaan' purojen kanssa. Keskustelu ei kyllä ole mitenkään vuorovaikutteista vaan täysin oman pään sisällä käytävää pulputtelua.

Vesi kaikissa muodoissaan on aina ollut minulle hyvin tärkeä ja rakas elementti. Veden äänet ovat hyvin rauhoittavia ja toisinaan voimallisia. Rakastan veden pauhaavaa voimaa. Vesi hioo, muovaa ja siirtää niin kiviä kuin maata oman tahtonsa mukaisesti. Aina rankkasateiden jälkeen olen syvästi vaikuttunut siitä, millaisia railoja veden virta on maahan muovannut.
Kosken pauhu, laineen liplatus, sateen ropina, puron solina, meren kuohu... mikä näissä äänissä onkin niin rauhoittavaa. Istun parhaillaan kotini parvekkeella ja tähyilen vähän väliä lähellä kimmeltäviä järven aaltoja. Joskus pienempänä toivoin olevani joko kala tai pieni merenneito. Olin silloin hieman hupsu, tosin sitä taidan olla edelleen vaikka ikää on tullut lisää.

Eksyin hieman alkuperäisestä aiheesta, joten koitetaan nyt palata sivuraiteelta niille oikeille kiskoille. Olen siis koko ikäni ollu kirjamato. Tosin opiskeluiden ja töiden ohessa vapaaehtoinen lukeminen on jäänyt aina toisinaan hyvinkin vähälle. Kuitenkin minulla on melkein aina jokin kirja kesken. Parhaillaan kesken on muutama tenttikirja, näiden tenttikirjojen parissa pitäisi varmaan viihtyä enemmänkin. Huomioni on nyt kuitenkin kokonaan varastanut Michael A. Singer ja Kahleeton sielu. Muutenkin kaikki henkiseen kasvuun ja itsensä kehittämiseen liittyvä kirjallisuus on ollut vahvasti käsissäni.

Kahleettoman sielun alussa on luku joka käsittelee Päänsisäistä ääntä. Haluan jakaa tästä luvusta kohdan, joka todella herätteli minua.
Todellisen kasvun kannalta ei ole mitään tärkeämpää kuin oivaltaa, että et ole mielen ääni vaan olet se, joka äänen kuulee. Jos et tätä ymmärrä, koetat päätellä, mikä äänen sanomista monista asioista on todellinen sinä. Ihmiset käyvät läpi paljon muutoksia "itsensä löytämisen" nimissä. He haluavat selvittää, mikä äänistä, mikä oman persoonallisuuden puolista edustaa heidän todellista minäänsä. Vastaus on yksinkertainen: ei mikään niistä.
Jos tarkastelet asiaa puolueettomasti, huomaat ison osan äänen puheesta olevan merkityksetöntä. Enimmäkseen se on vain ajan ja energian hukkaa. Totuus on, että useimmiten elämä kulkee kulkuaan sinun hallintasi ulottumattomissa olevien  voimien mukaisesti huolimatta siitä, mitä mielesi siitä sanoo. Se on kuin päättäisi illalla, haluaako auringon nousevan seuraavana aamuna. Aurinko nousee ja aurinko laskee. Maailmassa tapahtuu miljardeja asioita koko ajan. Voit ajatella elämää niin paljon kuin huvittaa, mutta se vain kulkee kulkuaan.
Deepak Chopra kirjoittaa tästä kirjasta näin: Jos luet tämän kirjan huolellisesti, näet enemmän kuin vilauksen ikuisuudesta.

Taidan antaa noiden tenttikirjojen lojua tuolla pöydällä vielä tovin ja keskittyä etsimään tuota vilausta ikuisuudesta. Jos en tuota vilausta ikuisuudesta juuri nyt näe, voin ehkä kuitenkin oppia jotain uutta itsestäni.

Take Care and Be Safe <3

Tässä jälleen musiikkia Johanna Kurkelalta: Matkalla aurinkoon