Olen löytänyt aivan ihanan sivuston, täällä on pakko vierailla säännöllisesti (www.reikisivut.com).
Sivujen tälle päivälle antama päivän ajatus oli seuraavanlainen:
Sinun elämäsi on juuri sellainen kuin se on
Sinun itsesi takia tai ansiosta.
Valintoja joita olet tehnyt,
tai jättänyt tekemättä
Tässä ajatuksessa itää hyvin vahva totuuden siemen - täytyy todella katsoa itseä peilistä ja tutkailla omia syvyyksiä, sieltä ne vastaukset useimmiten löytyvät.
Sitten varsinaiseen asiaan eli Let the past go part II. Työni on nyt sitten alkanut. Aivan ensimmäiseksi kävin keskustelun ihmisen kanssa, josta oli tullut minulle hyvin tärkeä, mutta suhde alkoi muuttumaan kannaltani enemmän negatiivisuutta kuin positiivisuutta tuottavaan suuntaan. Asioista oli puhuttu aikaisemminkin, olin antanut anteeksi ja yrittänyt koota itseni yhä uudelleen ja uudelleen. Koin hyvin vahvasti, että kyseinen ihminen on sielunsisareni ja todellisuudessa hän taisi olla susi lampaan vaatteissa. En osannut ollenkaan varoa ja tämä on minulle hyvin tyypillistä. Olen suunnattoman sinisilmäinen ja luottavainen, todella lapsen kaltainen. Tästä huolimatta todellisen ystävyyden rakentaminen yleensä minulla ottaa aikansa. Nyt kun olisi pitänyt antaa asian rakentua rauhallisemmin ja katsella suhteen kehittymistä hieman sivusta - no, enpähän sitten todellakaan tehnyt niin.
On hieman hassua, että itse tehty päätös saa aikaan näin suuren pahan olon tunteen. Olen pyytänyt häneltä, että hän ei enää pitäisi minuun mitään yhteyttä, ja uskon tämän olevan ainoa oikea ratkaisu. En oikeastaan osaa muuta, minun on suojeltava itseäni vielä suuremmalta surulta. En ole tämän ratkaisun jälkeen mitenkään yksin, olen vain lopettanut yhteydenpidon yhteen ihmiseen. Tästä huolimatta minusta tuntuu valtavan yksinäiseltä, tiettyinä hetkinä voisin melkein vannoa yksinäisyyden hukuttavan minut.
En ole koskaan aikaisemmin toiminut näin. Olen vain antanut ihmisten satuttaa ja rikkoa luottamuksen uudestaan ja uudestaan - aina antaen anteeksi ja yrittäen ymmärtää. Nyt koen vahvasti, että minulla ei ole enää varaa tällaiseen, on ajateltava myös itseä. Jos aina antamalla anteeksi ja ajattelemalla ensin muiden tunteita rikkoo itsensä, ei se voi olla oikein.
Olen yksinäinen ja mietin teinkö sittenkin väärin ja tällä samalla hetkellä olen hitusen ylpeä itsestäni - minä tein sen, suojelin itse itseäni! Ehkä sittenkin osaan rakastaa myös itseäni...
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille tämän Johanna Kurkelan Ainutlaatuisen parissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti