Muutoksen aikaa

Tässä hetkessä tuntuu niin ovista kuin ikkunoista tulvivan muutoksia sisään hengästyttävällä rytmillä. Olen täysin pyörällä päästäni tämän kaiken keskellä. Toisessa hetkessä iloitsen, nauran ja olen täynnä riemua ja sitten seuraavassa etsin epätoivoissani edes yhtä oljenkortta johon tarrautua. Tuntuu kuin kaikki olisi vapaapudotusta, mahan pohjassa sieppaa ja sydän tekee kärrynpyöriä.

Olen tietoisesti tehnyt suuria päätöksiä, jättänyt ihmisiä taakseni ja aloittanut uusia projekteja. Tämän lisäksi polulleni on kuljetettu sellaisia tilaisuuksia, että niihin on ihan väkisin kompastunut. Sitten sitä ottaa kopin asiasta ja tulee temmatuksi maailmanpyörään.

Tulevaisuudessa minua odottaa vaikka mitä hienoja tapahtumia. Olen kaikista niistä jo tässä hetkessä onnellinen. Tästä huolimatta olen välillä niin uuvuksissa etten meinaa selvitä meneillään olevasta päivästä. Toivon alati, että olisi jo yö. Toivon yötä siitäkin huolimatta, että tällä hetkellä sekä rakastan että vihaan öitä. Pidän yön rauhasta, pimeästä ja taivaalla tuikkivista tähdistä. Inhoan ja vihaan yötä, koska en pysty nukkumaan. Viimeiset puolitoista viikkoa on mennyt niin, että nukuttujen tuntien yhteismäärä mahtuu yhden käden sormiin. Alan vähitellen olemaan tästä tilanteesta enemmän kuin huolissani. Pelkään tämän laukaisevan minussa jonkin vielä pahemman tilan kuin mitä tämä pienimutoinen ja ailahtelevainen "masisteluni" on. Tämä uniongelmani on tarkkailussa ja hoitoyrityksiä tehdään, mutta mistään ei tunnu löytyvän todellista apua. En normaalisti turhaudu mitenkään helposti, mutta tässä alkaa turhautumisen rajapyykki uhkaavasti lähetä.

Tästä ongelmasta huolimatta pidän mieleni ja sydämeni mahdollisimman avoimena vastaanottamaan kaiken, mitä tämä aika mukanaan kuljettaa. Vaikka juureni ovat hyvin syvällä maankuoren sisässä ja jalkani vakaasti maan pinnalla, annan ajatuksilleni luvan lentää ja leikitellä. En aio jättää tätä kesken. Luopumiset tuntuvat vaikeilta ja sydän itkee. Siitä huolimatta aion opetella lentämään.

 

Rio - Flying Attempt

Bookworm

Olen aina ollut melkoinen lukutoukka. Luen kirjoja laajalta säteeltä, luen vähän sitä sun tätä. Omasta lapsuudesta ja nuoruudesta on elävimmin jäänyt mieleen Anni Polvan Tiinat. Tiinojen lisäksi minuun on tehnyt syvän vaikutuksen Annikki Setälän kirjoittama Pikkunoita. Kirjassa Pikkunoita muuttaa itsensä Uula-pojaksi ja tutustuu ihmisten elämään Lapissa. Tässä kirjassa Lapin luontoa kuvaillaan niin aidosti, että jokaisella lukukerralla tulee mieletön halu lähteä vaellukselle Lapin maisemiin. Lempikohtiani tässä kirjassa on kuvaus Pikkunoidan tallustelusta kevätpuron varrella. Siinä astellessaan Pikkunoita käy mielenkiintoisen keskustelun tuon puron kanssa. Täytyy myöntää, että itse sorrun myös ajoittan 'keskustelemaan' purojen kanssa. Keskustelu ei kyllä ole mitenkään vuorovaikutteista vaan täysin oman pään sisällä käytävää pulputtelua.

Vesi kaikissa muodoissaan on aina ollut minulle hyvin tärkeä ja rakas elementti. Veden äänet ovat hyvin rauhoittavia ja toisinaan voimallisia. Rakastan veden pauhaavaa voimaa. Vesi hioo, muovaa ja siirtää niin kiviä kuin maata oman tahtonsa mukaisesti. Aina rankkasateiden jälkeen olen syvästi vaikuttunut siitä, millaisia railoja veden virta on maahan muovannut.
Kosken pauhu, laineen liplatus, sateen ropina, puron solina, meren kuohu... mikä näissä äänissä onkin niin rauhoittavaa. Istun parhaillaan kotini parvekkeella ja tähyilen vähän väliä lähellä kimmeltäviä järven aaltoja. Joskus pienempänä toivoin olevani joko kala tai pieni merenneito. Olin silloin hieman hupsu, tosin sitä taidan olla edelleen vaikka ikää on tullut lisää.

Eksyin hieman alkuperäisestä aiheesta, joten koitetaan nyt palata sivuraiteelta niille oikeille kiskoille. Olen siis koko ikäni ollu kirjamato. Tosin opiskeluiden ja töiden ohessa vapaaehtoinen lukeminen on jäänyt aina toisinaan hyvinkin vähälle. Kuitenkin minulla on melkein aina jokin kirja kesken. Parhaillaan kesken on muutama tenttikirja, näiden tenttikirjojen parissa pitäisi varmaan viihtyä enemmänkin. Huomioni on nyt kuitenkin kokonaan varastanut Michael A. Singer ja Kahleeton sielu. Muutenkin kaikki henkiseen kasvuun ja itsensä kehittämiseen liittyvä kirjallisuus on ollut vahvasti käsissäni.

Kahleettoman sielun alussa on luku joka käsittelee Päänsisäistä ääntä. Haluan jakaa tästä luvusta kohdan, joka todella herätteli minua.
Todellisen kasvun kannalta ei ole mitään tärkeämpää kuin oivaltaa, että et ole mielen ääni vaan olet se, joka äänen kuulee. Jos et tätä ymmärrä, koetat päätellä, mikä äänen sanomista monista asioista on todellinen sinä. Ihmiset käyvät läpi paljon muutoksia "itsensä löytämisen" nimissä. He haluavat selvittää, mikä äänistä, mikä oman persoonallisuuden puolista edustaa heidän todellista minäänsä. Vastaus on yksinkertainen: ei mikään niistä.
Jos tarkastelet asiaa puolueettomasti, huomaat ison osan äänen puheesta olevan merkityksetöntä. Enimmäkseen se on vain ajan ja energian hukkaa. Totuus on, että useimmiten elämä kulkee kulkuaan sinun hallintasi ulottumattomissa olevien  voimien mukaisesti huolimatta siitä, mitä mielesi siitä sanoo. Se on kuin päättäisi illalla, haluaako auringon nousevan seuraavana aamuna. Aurinko nousee ja aurinko laskee. Maailmassa tapahtuu miljardeja asioita koko ajan. Voit ajatella elämää niin paljon kuin huvittaa, mutta se vain kulkee kulkuaan.
Deepak Chopra kirjoittaa tästä kirjasta näin: Jos luet tämän kirjan huolellisesti, näet enemmän kuin vilauksen ikuisuudesta.

Taidan antaa noiden tenttikirjojen lojua tuolla pöydällä vielä tovin ja keskittyä etsimään tuota vilausta ikuisuudesta. Jos en tuota vilausta ikuisuudesta juuri nyt näe, voin ehkä kuitenkin oppia jotain uutta itsestäni.

Take Care and Be Safe <3

Tässä jälleen musiikkia Johanna Kurkelalta: Matkalla aurinkoon

Fairy Dust

Olen ollut nyt lähes täysin vailla unta pari viikkoa, nukun ainoastaan pienen hetken siellä ja toisen täällä. Energiat on sattuneesta syystä hiukan matalalla tasolla. Olen päättänyt tästä huolimatta elää niin täyttä elämää kuin vain on mahdollista, uni tulkoon sitten kun on tullakseen.

Tänään on ollut hyvä päivä. Unen puutteesta huolimatta, olen tänään kokenut olevani kunnossa. Pitkästä aikaa minulla tällainen tunnetila. Ehkä tätä voisi kuvailla voimallisemminkin, voisin sanoa: Tänään olen kokenut olevani elossa. Kävin aamuvarhaisella juoksemassa melkein kahdentoista kilometrin lenkin. Olin tämän jälkeen valtavan ylpeä itsestäni, jossain kohtaa lenkillä oli vain pakko nostaa kädet ilmaan ja huudahtaa: YES! Onneksi oli niin varhaista, että tätä noloa hetkeä ei todistanut kuin pari nurmikolla köllöttelevää rusakkoa.
Ennen lenkille lähtöä jemmasin uikkarit ja pyyhkeen lähirannalla kasvavan suuren puun oksistoon. Vaihdoin sulavasti lenkkivermeet bikineihin ja pulahdin järven viileiden aaltojen pehmeään syleilyyn. Kelluin pitkän tovin taivasta katsellen ja annoin kiivaasti takovan sydämeni rauhoittua hetkeen. Palattuani rannalle aurinko kurkisteli pilvien lomasta ja jäin vielä istumaan laiturille. Tämän laiturilla vietetyn hetken ajan olin täysin murheeton ja vailla ajatusten taukoamatonta virtaa. Istuin siinä kaikessa hiljaisuudessa auringon ja kesätuulen hyväiltävänä. Tähän olotilaan minun olisi syytä pyrkiä entistä suuremmalla tarmolla.
Päivällä kävin parin kaverin kanssa yhteisellä lounaalla, nautimme viimeisistä lomapäivistä ja pöydässämme raikui iloinen nauru. Välillä uppouduimme hyvinkin syvälliseen keskusteluun ja sitten se taas jostain pölähti, keijupöly leijui kaikkien päällä ja jälleen nauru helisi muuten niin hiljaisessa salissa. Kun sitten lähdimme kukin jatkamaan matkaamme omalle tahollemme, tuntui kuin olisi ollut höyhenen kevyt ja kävellyt korkealla pilvien päällä.

Tässä vähitellen tuo keijupöly haihtuu ja jalat palaavat maankamaralle. Lienee aika maadoittaa itsensä ja vaihtaa muutama sana sieluni ja enkelini kesken.

Kiitos ihana enkelini kun olet antanut minun kylpeä tämän päivän valossa! 

Let The Pas Go Part II

Olen löytänyt aivan ihanan sivuston, täällä on pakko vierailla säännöllisesti (www.reikisivut.com). 
Sivujen tälle päivälle antama päivän ajatus oli seuraavanlainen:
Sinun elämäsi on juuri sellainen kuin se on
Sinun itsesi takia tai ansiosta.
Valintoja joita olet tehnyt, 
tai jättänyt tekemättä

Tässä ajatuksessa itää hyvin vahva totuuden siemen - täytyy todella katsoa itseä peilistä ja tutkailla omia syvyyksiä, sieltä ne vastaukset useimmiten löytyvät.

Sitten varsinaiseen asiaan eli Let the past go part II. Työni on nyt sitten alkanut. Aivan ensimmäiseksi kävin keskustelun ihmisen kanssa, josta oli tullut minulle hyvin tärkeä, mutta suhde alkoi muuttumaan kannaltani enemmän negatiivisuutta kuin positiivisuutta tuottavaan suuntaan. Asioista oli puhuttu aikaisemminkin, olin antanut anteeksi ja yrittänyt koota itseni yhä uudelleen ja uudelleen. Koin hyvin vahvasti, että kyseinen ihminen on sielunsisareni ja todellisuudessa hän taisi olla susi lampaan vaatteissa. En osannut ollenkaan varoa ja tämä on minulle hyvin tyypillistä. Olen suunnattoman sinisilmäinen ja luottavainen, todella lapsen kaltainen. Tästä huolimatta todellisen ystävyyden rakentaminen yleensä minulla ottaa aikansa. Nyt kun olisi pitänyt antaa asian rakentua rauhallisemmin ja katsella suhteen kehittymistä hieman sivusta - no, enpähän sitten todellakaan tehnyt niin.

On hieman hassua, että itse tehty päätös saa aikaan näin suuren pahan olon tunteen. Olen pyytänyt häneltä, että hän ei enää pitäisi minuun mitään yhteyttä, ja uskon tämän olevan ainoa oikea ratkaisu. En oikeastaan osaa muuta, minun on suojeltava itseäni vielä suuremmalta surulta. En ole tämän ratkaisun jälkeen mitenkään yksin, olen vain lopettanut yhteydenpidon yhteen ihmiseen. Tästä huolimatta minusta tuntuu valtavan yksinäiseltä, tiettyinä hetkinä voisin melkein vannoa yksinäisyyden hukuttavan minut. 

En ole koskaan aikaisemmin toiminut näin. Olen vain antanut ihmisten satuttaa ja rikkoa luottamuksen uudestaan ja uudestaan - aina antaen anteeksi ja yrittäen ymmärtää. Nyt koen vahvasti, että minulla ei ole enää varaa tällaiseen, on ajateltava myös itseä. Jos aina antamalla anteeksi ja ajattelemalla ensin muiden tunteita rikkoo itsensä, ei se voi olla oikein.

Olen yksinäinen ja mietin teinkö sittenkin väärin ja tällä samalla hetkellä olen hitusen ylpeä itsestäni - minä tein sen, suojelin itse itseäni! Ehkä sittenkin osaan rakastaa myös itseäni...

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille tämän Johanna Kurkelan Ainutlaatuisen parissa.

Let The Past Go

Olin eräänä iltana ystäväni luona kylässä. Tarkoituksena oli viettää iltaa nostamalla muutama Doreen Virtuen enkelikortti. Sisälläni oli jo pitkään pyörinyt syviä kysymyksiä ja ajatuksia tulevaisuuteen liittyen. Halusin saada hieman apua näiden kysymysten selvittämiseen. En ollut tuolloin vielä hankkinut omia enkelikortteja ja oli aivan ihanaa kun tämä ystävä sanoi minulle, että hän lainaa enemmän kuin mielellään omaa pakkaansa.

Istuimme hänen parvekkeellaan lämpimässä kesäillassa ja minä sekoitin pakkaa kaikessa rauhassa. Kun tarkoituksenani oli levittää tuo pakka pöydälle kaarevaksi viuhkaksi kääntyi pakasta esille yksi kortti. Tällä hetkellä sydämeni melkein pysähtyi. Mielessäni oli ollut kolme suurempaa kysymystä ja niiden kaikkien kohdalla olin ajatellut nostaa oman kortin. Nyt pöydällä edessäni oli kortti jossa luki: Let the past go. Tajusin hetkessä tämän yhden kortin antavan vastauksen kaikkiin mieltäni vaivanneisiin kysymyksiin. Uusille nostoille ei ollut enää mitään tarvetta.

Kysymykset jotka olivat pyörineet mielessäni kuin paikoilleen jäänyt vinyylilevy saivat tässä hetkessä ratkaisunsa. Olin tämän ratkaisun tiennyt jossain syvällä sisimmässäni, mutta nyt kun se oli kirkkaana valossa - en voinut jättää sitä enää huomioimatta. Olisi aika siirtyä ajatuksista tekoihin. Tämän vastauksen mukaan eläminen ei tule missään nimessä olemaan helppoa. Ajattelen niin, että elämässä tarvitaan tietty määrä tuskaa ja kipua, tämä tulee aiheuttamaan sekä tuskaa että kipua. Ei ole helppo luopua itselle tutuista ja tärkeistä asioista - astuminen oman mukavuusalueen ulkopuolelle yleensä tuottaa epämukavuutta.

Etsintä, matka ja taistelu jatkuu...

Kaikille hyvien tarinoiden ystäville

Haluan jakaa tämän Kirsi Rannon blogista löytämäni tarinan eteenpäin. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää tämän ja tuntee sisällään lämpimän liekin. Itse en pidä tätä satuna - paremminkin todellisuutena jossa koen eläväni. Itselläni reaktiona tätä lukiessa tuli kyyneleet silmiin ja sydän sanoi "Pum pum, läpä läpä" - syvää sisäistä värinää. Jos tätä sattuu lukemaan joku sellainen jolle Euroviisut on mieluisa tapahtuma, niin ehkäpä hän osaa yhdistää tuon sydämen sanomisen vuoden 2011 Armenian viisukappaleen suomalaiseen käännökseen. Tuossa käännöksessä alkuperäinen "Boom boom, chaka chaka" kääntyi sangen leikkisästi "Pum pum, läpä läpä". =) 

<3

Lightweaver: Galaktinen satu

GALAKTINEN SATU

Kirjoittanut Michael Lightweaver (www.n2012.com)
1.11.2001
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kauan, kauan sitten hyvin kaukaisessa galaksissa kaikki pienet valo-olennot vain oleskelivat nauttien elämästä tuossa iloisessa ja ajattomassa ulottuvuudessa. Ja sitten yhtenä päivänä hyvin suuri ja mahtava enkeli tuli heidän luokseen. Hänellä oli erittäin vakava ilme kasvoillaan. Hän etsi vapaaehtoisia erittäin tärkeään kosmiseen tehtävään.

"Meillä on pieni, mutta hyvin erityinen Gaia-planeetta Alycon-galaksin reunalla. Se on hyvin ainutlaatuinen, kuin kaunis puutarha ja se on täynnä satojatuhansia erilaisia elämänmuotoja. Se on ollut jonkinlainen kokeiluasema galaksissa ja siellä on hyvin mielenkiintoinen humanoidielämänmuoto, mikä yhdistää korkeimpia ja matalimpia taajuuksia, joita tunnetaan kosmoksessa. Se on itse asiassa malliesimerkki kaksinaisuudesta. Toisaalta se on uskomattoman kaunis elämänmuoto ja kykenee kantamaan korkeimpia rakkaus-, valo- ja ilotaajuuksia, joita tunnetaan koko universumissa. Toisaalta se kykenee kantamaan tiheimpiä ja pimeimpiä taajuuksia, joita kosmoksessa on koskaan koettu - taajuuksia joiden yli muu luomakunta kehittyi aioneita sitten.

Tässä on nykytilanne. Aika-alueena tämä planeetta käy läpi jaksottaisia kosmisia syklejä. Se on tulossa nyt kahden merkittävän syklin loppuun - 2000 vuoden Kalojen aika ja 25000 vuoden kosminen vuosi - matkallaan Alcyonen, Linnunratagalaksin keskusauringon ympäri.

Tämän syklin myötä monia asioita tulee loppuun ja monia asioita alkaa. Mutta mikä tärkeintä, planeetta kokee valovalelua, mikä lisää dramaattisesti sen taajuutta. Kuten missä tahansa siirtymäajassa, on tietty määrä myllerrystä. Osa tästä on geologista, sillä Gaia itse on elävä planeetta ja se myös kehittyy. Mutta paljon siitä liittyy humanoidilajiin, joka hallitsee planeettaa.

Tämä ei ole erityisen helppoa aikaa lajille - erityisesti niille, jotka nukkuvat, ja niille jotka värähtelevät matalimmilla taajuuksilla. Kun taajuus muuttuu, se luo epävarmuutta, mikä vuorostaan saa aikaan pelkoa.

Ensimmäinen evoluutiokausi tällä planeetalla oli fyysinen kausi ja avainsana oli selviytyminen. Toinen kausi mikä nyt on loppumassa, oli mentaalinen kausi ja avainsana oli logiikka. Kolmas kausi mikä nyt on alkamassa, on sydämen kausi ja avainsana on rakkaus. Tämä on korkeinta taajuutta.

Ne joilla parhaillaan on valta planeetalla, edustavat vanhaa fyysistä ja mentaalista järjestystä. Siinä määrin kun he kykenevät tekemään sujuvan siirtymän sydänkeskeiseen ja jumalaisesti ohjattuun elämään, siirtymä on helppo. Siinä määrin kun he eivät kykene tähän, he kokevat paljon myllerrystä.

Tämä on siis Gaian nykytilanne. Olen täällä etsimässä vapaaehtoisia, jotka olisivat halukkaita inkarnoitumaan humanoidimuotoon planeetalle tänä aikana ja auttamaan tämän siirtymän tekemisessä helpoksi ja tasaiseksi. Olemme lähettäneet profeettoja ja opettajia menneisyydessä. Hyvin usein heitä vainottiin raa'asti tai heidät tapettiin. Toisissa tapauksissa heistä tehtiin jumalia palvottavaksi ja nämä humanoidit rakensivat yksityiskohtaisia uskontoja ja rituaaleja heidän ympärilleen ja käyttivät uskontoja toistensa kontrolloimiseen. He tekivät kaikkea muuta, paitsi seurasivat niitä yksinkertaisia opetuksia, joita tarjottiin.

Tällä kertaa siis kokeilemme erilaista lähestymistapaa. Ei enää profeettoja, pelastajia ja avataroja, joita he voivat käyttää uskontojen luomiseen. Tällä kertaa lähetämme tuhansia - itse asiassa satojatuhansia - tavallisia valo-olentoja, joilla on vain kaksi tehtävää:

1) Pysy sydämessäsi. Riippumatta siitä, mitä tapahtuu, pysy sydämessäsi.
2) Muista, kuka olet, miksi olet täällä ja mistä tässä kaikessa on kyse.

Tämä näyttää tarpeeksi helpolta, vai mitä? Valitettavasti ei! Kuten olen sanonut, kaksinaisuus on saavuttanut huippunsa tällä planeetalla. Tämä laji on kehittänyt täydellisen harhan hyvästä ja pahasta. Suurin haaste mitä koette, on muistaa, kuka oikeasti olette, miksi olette täällä ja mistä tässä kaikessa oikeasti on kyse. Kun muistatte, kykenette pysymään sydämessänne ulkoisista tapahtumista huolimatta.

Miten siis tiedätte, kun unohdatte? Se on helppoa. Tarkkailkaa tuomitsemistanne. Sillä hetkellä kun huomaatte tuomitsevanne, tiedätte, että olette unohtaneet, kuka oikeasti olette, miksi olette täällä ja mistä tässä kaikessa on oikeasti kyse. Tämä on merkkinne.

Tässä on haaste. Elämä tällä planeetalla vaatii suurta erottelukykyä - sen viisasta arviointia, mikä on totta, mikä on tarkoituksenmukaista ja mikä on korkeinta hyvää sekä itsellenne että planeetalle. Monin tavoin erottelukyky on samanlaista kuin tuomitseminen. Tiedätte kuitenkin, milloin tuomitsette, milloin olette siirtyneet pois sydämestänne ja milloin syyttelette.

Tiedämme, miten haastava tämä planeetta voi olla. Tiedämme, miten hyvin todellisilta tämän planeetan harhakuvat vaikuttavat. Ymmärrämme tämän ulottuvuuden uskomattoman tiheyden ja kohtaamanne paineen. Mutta jos selviydytte tästä tehtävästä - ja se on vapaaehtoista - kehitytte hypervauhtia.

Meidän pitäisi myös sanoa tietävämme, että jotkut teistä jotka menevät tälle planeetalle tähtisiemeninä, eivät koskaan idä - eivät koskaan herää muistamaan sitä, kuka oikeasti olette. Jotkut teistä heräävät ja alkavat säteillä, tullakseen vain ympärillään olevien mielipiteiden ja vallitsevien ajatusmuotojen tukahduttamaksi. Toiset heräävät ja pysyvät hereillä ja valostanne tulee inspiraation ja muistamisen lähde monille.

Teitä inkarnoituu ympäri planeettaa - joka kulttuuriin, joka rotuun, joka maahan ja joka uskontoon. Mutta olette erilaisia. Ette koskaan oikein sovi joukkoon. Kun heräätte, käsitätte, että todellinen perheenne ei ole omasta rodustanne, kulttuuristanne, uskonnostanne, maakunnastanne tai edes biologisesta perheestänne. Se on kosminen perheenne, niitä jotka ovat tulleet teidän laillanne tehtävänään auttaa pienillä ja suurilla tavoilla nykysiirtymässä.

Todellinen veljeys ja globalisaatio korkeimmassa muodossaan tulee vain sen muistamisesta, kuka oikeasti olette, miksi olette täällä ja mistä tässä kaikessa oikeasti on kyse. Se tulee, kun palaatte jumalaisen olemuksenne todelliseen temppeliin, sydämeenne, missä tämä muistaminen tapahtuu ja mistä teitä kutsutaan palvelemaan maailmaa.

Siis oletteko valmiita? Hyvä!

Ai niin muuten, on pari muuta pikkuasiaa, joista minun pitäisi mainita …

Tiheyden vuoksi ette voi toimia tuossa ulottuvuudessa ilman avaruuspukua. Tämä on biologinen puku, mikä muuttuu ajan kuluessa. On monia asioita, joita voisimme kertoa teille tästä, mutta orientoimisaikamme on lyhyt, joten luulen, että voitte vain hypätä siihen ja kokea sen. Teitä pitäisi kuitenkin varoittaa ennalta. On sellainen vaara, että jos unohdatte, kuka oikeasti olette, saatatte luulla olevanne yhtä kuin avaruuspukunne sen sijaan, että se on vain kulkuneuvonne tuossa ulottuvuudessa. Kun olette siellä, huomaatte, että avaruuspukuja on ääretön valikoima ja niille annetaan paljon huomiota. Kuitenkin tästä äärettömästä valikoimasta huolimatta ne kaikki osuvat kahteen peruskategoriaan nimeltään "sukupuoli", koska tämä on kaksinaisuuden planeetta. Taaskaan meillä ei ole oikeastaan aikaa mennä tähän nyt. Mutta huomaatte suhteenne uuteen avaruuspukuunne olevan hyvin opettavainen ja mielenkiintoinen.

Se toinen pikkuasia on tämä. Toimiaksenne tuossa ulottuvuudessa saatte myös mikrosirun nimeltään "persoonallisuus". Tämä on kuin identiteettileima, mikä avaruuspukunne ohella tekee teistä oleellisesti erilaisen kuin kaikki muut. Tämä sallii teidän osallistua hologrammiin siellä - jotain mitä kutsutaan "konsensustodellisuudeksi". Taas kerran on suuri vaara, että syvennytte niin kovasti hologrammin persoonallisuusdraamoihin, että unohdatte, kuka oikeasti olette, ja luulette olevanne yhtä kuin persoonallisuutenne. Tiedän tämän kuulostavan melko uskomattomalta nyt, mutta kun pääsette sinne …

Taaskin on paljon enemmän, mitä voisimme kertoa teille orientoitumisena, mutta luulemme, että voitte oppia loput kokeilemalla paikan päällä. Ainoa tärkeä asia muistaa on, kuka oikeasti olette, miksi olette täällä ja mistä tässä kaikessa oikeasti on kyse. Jos voitte tehdä sen, kaikki muu selviää hienosti. Mutta huomatkaa: niin harvat todella muistavat tämän, että he erottuvat erilaisina ja toiset kutsuvat heitä "valaistuneiksi" tai "heränneiksi" tai vastaaviksi. Kummallista, eikö vain?

No, hyvää onnea ja hyvää matkaa!!!"

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Uneton yö

Jälleen kerran yksi uneton yö takana ja tässä yön pohdintoja:

On jotenkin uskomatonta millaisia ajatuksia mieleen tulvii yön hämärässä. Ympärillä on syvä rauha, avoinna olevasta ikkunasta kuuluu ainoastaan hentoista lehtien havinaa kun tuuli vierailee puiden lehmustoissa. Minulla on suhteellisen vakava uniongelma. Sitä on yritetty saada kontrolliin kokeilemalla vähän sitä sun tätä. Huolimatta radikaaleistakin elämäntavan muutoksista ja keinotekoisista aineista ei ongelma ole viimeisen vuoden aikana muuttunut suuntaan tai toiseen.
Tänä unettomana yönä aloin mielessäni vertaamaan elämää shakkilautaan. Ajatuskulku lainehti eteenpän ja päädyin sellaiseen ajatukseen, että elämä ei ole pelkästään kuin shakkilauta, elämä on kuin shakkipeli. Tämä elämämme on vain huomattavasti suurempaan mittakaavaan rakennettu.

Shakkiruudut ovat kuvio jota on mahdollista jatkaa loputtomiin. Kuvion voi muodostaa juuri haluamansa värisistä ruuduista- ei ole pakko tyytyä mustavalkoiseen maailmaan. Universumimme omaa saman äärettömyyden ominaisuuden kuin shakkiruudukko. Shakki sisältää niin suuren määrän erilaisia pelin etenemisen vaihtoehtoja ettei sitä pysty ihmismielellä edes käsittämään. Elämässä asian laita on aivan samanlainen - kaikki tehdyt ja tekemättömät valinnat yhdessä kohtalon kanssa kuljettavat meitä eteenpäin ja polkumme ovat määrältään lukemattomat.

Sakissa pyritään tilaan jossa voi sanoa toiselle: Checkmate
Onko elämässä tarkoitus voittaa vai hävitä? Mitä on elämässä voittaminen tai häviäminen? Onko voittaminen sitä, että saavuttaa omat unelmansa? Ehkä se on sitä, että saa ulkopuolisen silmin "kaiken". Mitä sitten olisi häviäminen? Onko häviäminen sairastumista, petetyksi tulemista, työttömyyttä, rahattomuutta, yksinäisyyttä vai kenties kuolemaa? Voisiko ajatella niin, että elämä on oikeastaan hävitty jo sillä hetkellä kun uusi elämä syntyy? Elämähän päättyy aina kuolemaan - siis häviää kuolemalle.
Tällainen ajatusmalli on sangen synkkä. Omasta tilanteestani huolimatta, en itse haluaisi ajatella noin synkästi. Mielestäni elämä on ikiaikainen jatkumo. Kuolema luo tilaa uudelle elämälle ja elämä puolestaan ruokkii lopulta kuolemaa. Ilman toista ei voi olla toistakaan - molempia siis tarvitaan.

Uskon siihen, että meidän jokaisen sielu on kuolematon. Sielu on etsijä joka vaeltaa ajasta ja maailmasta toiseen äärettömässä kosmoksessamme. Sielun tarkoituksena on kehittää itseään, oppia uutta ja luoda ympärilleen suurempaa hyvää. Näkyvä elämämme on vain sielun senhetkinen asumus. Kun tässä hetkessä on toteutettu kaikki tarpeellinen, on sielun aika hylätä asumuksensa ja matkata universumin valoon. Valossa sielu tutkailee omaa kasvuaan ja etsii seuraavaa hetkeä jolloin syntyy uudestaan. Sielu valitsee ennen uutta syntymäänsä ne ihmiset ja asiat joille sen on tarkoitus tuoda valoa, rakkautta ja hiljaista tietoa. Samalla kun sielu täyttää omaa tehtäväänsä se auttaa myös muiden sielujen tehtävän täyttymistä. Aivan kaikki ei ole kuitenkaan sielun päätettävissä. Kohtalolla ja sattumuksilla on oma osuutensa kun sielun elämänkirjaan kirjataan uusia lukuja ja tehtäviä. 

Loppuun haluan vielä laittaa otteen rakastamastani kirjasta Valon Soturin käsikirja:
Valon Soturi tietää, että tietyt hetket toistuvat. Hän näkee usein edessään samat ongelmat ja tilanteet joihin on törmännyt jo aiemmin, ja silloin hän masentuu. Hän ajattelee, ettei pääse eteenpäin elämässään, koska samat vaikeudet ovat taas vastassa. "Olen kokenut jo tämän", hän valittaa sydämelleen.
"Niin oletkin", sydän vastaa. "Muttet ole päässyt koskaan yli."
Silloin Soturi ymmärtää, että toistuvilla kokemuksilla on yksi ainoa tavoite: niiden tarkoitus on opettaa hänelle sellaista mitä hän ei halua oppia. -Paulo Coelho-

Omalla polulla

Hämärästä valoon

Olen vaeltanut menneinä kuukausina syvällä hämärän metsän siimeksessä. Tämän metsän polut ovat olleet tavanomaista vaikeampikulkuisia. On tuntunut siltä, että jalansijaa ei saa mistään. Kulkemani polku on saattanut päättyä täydelliseen umpikujaan ja on ollut pakko kääntyä takaisin. On ollut aivan sama, minkä polun olen kulloinkin valinnut, lopputulos on ollut sama: polku on täynnä kiviä, juurakoita, kuoppia ja syvät varjot reunustavat sitä.

Kompassini neula pyörii vain villisti ympäri ja kartan olen hävittänyt jonnekin tämän matkan aikana. Suuntani on ollut kateissa samalla tavalla kuin kompassini pohjoinen. Nämä synkät hetket ovat kuitenkin osoittautuneet äärimmäisen tarpeellisiksi. Tällaisina hetkinä on pakotettu katsomaan omaan sisimpäänsä ja myös hylkäämään omia uskomuksiaan. 
Mieli ja sydän olivat aivan palasina - surun murtamia kumpainenkin. Tämän lisäksi olin täysin aseistariisuttu, suojamuuri raunioina odotin avuttomana viimeistä iskua. Voimat eivät enää riittäneet, en enää tiennyt mitä tehdä. Koin olevani metsän kaikkein pimeimmässä sopukassa kun korvaani kuiskattiin, katso sisimpääsi - sinussa on valo - sinä olet valo. Omasta mielestäni olin sisimmässäni pikimusta ja täysin loppuun poltettu, tunsin olevani kuin karrelle palanut puunrunko. Nyt joku kuiski korvaani toivon ja valon sanoja. Ajattelin olevani ihan lopullisesti sekoamassa. 
Pohdin jonkin aikaa tätä kokemusta ja muistin toivoneeni kuulevani enkelien kuiskauksen. Sydämeni pyysi enkelin kättä tarttumaan käteeni ja astumaan vierelläni eteenpäin. Askel askeleelta käsi enkelin kädessä... Koin vahvasti, että olin kulkenut laput silmilläni ja niiden vuoksi en nähnyt minua ympäröivää valoa. Olin saanut itseni uskomaan, että minussa ei ole mitään hyvää tai rakastettavaa. Pelkäsin ajaneeni suojelusenkelini pois viereltäni, teoilla joita olin tehnyt sekä tiedostetusti että tiedostamatta. Kyynelten täyttämin silmin, pyysin kaikkea tätä anteeksi. Samalla hetkellä enkelini puhdas rakkaus säihkyi häikäisevänä ja lävisti lämpimästi koko kehon.
Tällaisen kokemuksen jälkeen ei oikein voi palata entiseen. Edessäni on oleva suuri muutos, mutta välttämätön sellainen. Minulla oli läheinen ihminen joka avasi minulle tien itseni kehittämiseen, uskallukseen ja enkeleiden läheisyyteen. Olen vielä aivan tämän matkan alussa ja tämä suurella sydämellä varustettu oppaani on nyt poissa. Ikävöin häntä päivittäin ja syytän itseäni siitä, että en ollut aikaisemmin valmis tälle matkalle. Kaikki jäi kesken ennen kuin edes pääsi kunnolla vauhtiin. Tiedän ettei tämä ihminen haluaisi minun ajattelevan ja tuntevan näin. Hän varmaan vain halaisi minua ja sanoisi: Sinä olet aivan hölmö, sinullahan on enkelit seurassasi - parempia oppaita ei ole olemassakaan. Luota vain sydämeesi ja enkeleihin, kaikki kyllä järjestyy.Oikeassahan hän olisi, niin kuin aina ennenkin. Pyyhkäisen kyyneleet pois poskiltani ja valmistaudun jatkamaan vaellusta. Yritän luottaa sydämeni ääneen ja annan sydämeni vaimentaa viileän järjen vastaväitteet.  Pyrin olemaan avoin ja ottamaan vastaan kaiken sen avun, minkä enkelit polulleni johdattavat. Uskon heillä olevan paras näkemys siitä keitä ja mitä vaellukseni aikana tulen tarvitsemaan.