Arvot

Tauko ja irtiotto normaalista arjesta venähti vähän oletettua pidemmäksi. Tämä hengähdyshetki teki kyllä hyvää ja nyt saapuva talvi ei tunnu lainkaan niin ankealta asialta.

Olen tässä viime päivinä pohtinut paljon arvoja. Löysin tällaisen filosofi Erik Ahlman (1892-1952) esittämän arvotyypittelyn:

Hedonistiset arvot
onni, mielihyvä, ilo, nautinto, aistillisuus

Vitaaliset arvot
elämä, terveys, tahto, kuntoisuus

Esteettiset arvot
kauneus, ylevyys, suloisuus, taide

Tiedolliset arvottotuus, tieto, koulutus, viisaus, tiede

Sosiaaliset arvot
altruismi, ystävyys, rakkaus, uskollisuus, vapaus, isänmaallisuus, turvallisuus

Mahtiarvot
voima, valta, sota, rikkaus, raha, voitto

Oikeusarvot
oikeudenmukaisuus, ihmisoikeudet, tasa-arvo, laillisuus

Eettiset arvot

luonnon kauneus, eläinten oikeudet

Egologiset arvot
omanarvontunne, itsekkyys, oma etu


Uskonnolliset arvot
usko, toivo, pyhyys


Klassiset platoniset arvot kuten hyvyys, kauneus ja totuus eivät tunnu enää riittävän. Mitä ihmisestä sitten kertoo hänen sisäinen arvomaailmansa? Jos omaa arvoja lähinnä mahtiarvo ja egologinen arvo kategorioista, onko ihminen ehkä jotenkin paha verrattuna sellaiseen jonka arvomaailman pohjan muodostavat esteettiset ja vitaaliset arvot? Ihmisen kokemukset ja elinympäristö varmasti muovaavat jatkuvasti tätä arvomaailmaa - arvot saattavat yleismaailmallisesti olla suhteellisen samoja, mutta ei kai niitäkään voi kiveen hakata.

Samalla kun painin etiikan perimmäisten kysymysten juurella (etiikka = oppi hyvästä ja pahasta) pyörittelen ajatuksissani toisen arvon hyvyyttä ja toisen mahdolllista pahuutta. Mutta eihän arvo itsessään ole hyvä tai paha, esimerkiksi valta ei ole pelkästään paha - valtaa kun voi käyttää monella eri tavalla.

Aristoteles määritteli aikoinaan hyvän elämän perimmäiseksi päämääräksi eudaimonian (onnellisuus). Tätä tilaa luonnehtii hyvä ja onnistunut elämänkokonaisuus.

Tällaista onnellisuuden tilaa kohti olen nyt pyrkimässä itsekkäästi hinnalla millä hyvänsä. Arvoista terveys on herättänyt minut hakeutumaan uudelleen koulutuksen pariin, etsimään tietoa sekä uudenlaista viisautta. Tässäkin tapauksessa tärkeimmäksi arvoksi nousi juuri se jonka tavallaan menetti. Tämä taitaa olla yksi ihmisyyden tyypillisistä piirteistä. Asioita oppii usein arvostamaan vasta kun ensin joutuu kokemaan menetyksen ja konkreettisen luopumisen.

On the road

Olen tien päällä - reissussa. Kauan kaivattu irtiotto on nyt totta. Nyt saan tovin ottaa etäisyyttä normaaleihin arkirutiineihin. Minulla on täysin kaikesta arkisesta poikkeava päiväjärjestys ja tämä kaikki on niin ihanaa.

En ole aikoihin tehnyt mitään  yksin, siis sellaista johon ei liittyisi jotain sitoumuksia. Nyt kun käänsin avainta auton virtalukossa ja suuntasin kulkuni pohjoiseen olin yksin itseni kanssa. Pyörien pyöriessä ja maisemien vilahdellessa ohi tunsin oloni alati keveämmäksi.

Oman itsensä kanssa oleminen ja hiljentyminen tekee hyvää, mutta ei ole helpoin mahdollinen tehtävä. Nyt aion todella keskittyä tähän askareeseen - pyrin olemaan hiljaa, kaikkea tilaa ei tarvitse täyttää äänellä. Tämä on sellainen asia joka on syvällä tietoisuudessani, mutta silti tuntuu kuin olisin oivaltanut jotain uutta.

Maisemat muuttuivat matkatessa aina vain jylhemmiksi, syksy näkyy luonnossa jo selvästi. Meidän luontomme on kamalan kaunis. Matkalla näkyy pieniä metsälampia siellä täällä, siltoja suurten vesistöjen yli ja metsää silmän kantamattomiin. On sitä "kallioo ja kukkulaa" sekä latoa ja peltoa. Olen luonnon ja hiljaisuuden ympäröimänä. Sieluni lepää nyt ilman varsinaista meditoimista ja vaikka ulkona on harmaata sekä sateista tuntuu kuin olisin täynnä valoa ja paistetta.

Ylihuomenna aion kaikessa rauhassa puuhastella itselleni aarrekartan. Täytyy olla tarkkana sen kanssa millaisia asioita siinä nousee pintaan, siihen kerätyillä asioilla kun on taipumus toteutua. Liiaksi en aio kontrolloida itseäni, siihen minulla on paha taipumus. Nyt on vuoro intuitiolla ja enkelin kuiskeella.

Matka hieman painaa, voisin yrittää käydä ajoissa nukkumaan sillä nyt tuntuu siltä, että nukkuminen voisi jopa onnistua.

Siispä kauniita unia ja hyvää syyskuun ensimmäistä viikkoa. Toivotaan auringon paistetta ja syksyn hehkuvaa väriloistoa.

Muutoksen aikaa

Tässä hetkessä tuntuu niin ovista kuin ikkunoista tulvivan muutoksia sisään hengästyttävällä rytmillä. Olen täysin pyörällä päästäni tämän kaiken keskellä. Toisessa hetkessä iloitsen, nauran ja olen täynnä riemua ja sitten seuraavassa etsin epätoivoissani edes yhtä oljenkortta johon tarrautua. Tuntuu kuin kaikki olisi vapaapudotusta, mahan pohjassa sieppaa ja sydän tekee kärrynpyöriä.

Olen tietoisesti tehnyt suuria päätöksiä, jättänyt ihmisiä taakseni ja aloittanut uusia projekteja. Tämän lisäksi polulleni on kuljetettu sellaisia tilaisuuksia, että niihin on ihan väkisin kompastunut. Sitten sitä ottaa kopin asiasta ja tulee temmatuksi maailmanpyörään.

Tulevaisuudessa minua odottaa vaikka mitä hienoja tapahtumia. Olen kaikista niistä jo tässä hetkessä onnellinen. Tästä huolimatta olen välillä niin uuvuksissa etten meinaa selvitä meneillään olevasta päivästä. Toivon alati, että olisi jo yö. Toivon yötä siitäkin huolimatta, että tällä hetkellä sekä rakastan että vihaan öitä. Pidän yön rauhasta, pimeästä ja taivaalla tuikkivista tähdistä. Inhoan ja vihaan yötä, koska en pysty nukkumaan. Viimeiset puolitoista viikkoa on mennyt niin, että nukuttujen tuntien yhteismäärä mahtuu yhden käden sormiin. Alan vähitellen olemaan tästä tilanteesta enemmän kuin huolissani. Pelkään tämän laukaisevan minussa jonkin vielä pahemman tilan kuin mitä tämä pienimutoinen ja ailahtelevainen "masisteluni" on. Tämä uniongelmani on tarkkailussa ja hoitoyrityksiä tehdään, mutta mistään ei tunnu löytyvän todellista apua. En normaalisti turhaudu mitenkään helposti, mutta tässä alkaa turhautumisen rajapyykki uhkaavasti lähetä.

Tästä ongelmasta huolimatta pidän mieleni ja sydämeni mahdollisimman avoimena vastaanottamaan kaiken, mitä tämä aika mukanaan kuljettaa. Vaikka juureni ovat hyvin syvällä maankuoren sisässä ja jalkani vakaasti maan pinnalla, annan ajatuksilleni luvan lentää ja leikitellä. En aio jättää tätä kesken. Luopumiset tuntuvat vaikeilta ja sydän itkee. Siitä huolimatta aion opetella lentämään.

 

Rio - Flying Attempt

Bookworm

Olen aina ollut melkoinen lukutoukka. Luen kirjoja laajalta säteeltä, luen vähän sitä sun tätä. Omasta lapsuudesta ja nuoruudesta on elävimmin jäänyt mieleen Anni Polvan Tiinat. Tiinojen lisäksi minuun on tehnyt syvän vaikutuksen Annikki Setälän kirjoittama Pikkunoita. Kirjassa Pikkunoita muuttaa itsensä Uula-pojaksi ja tutustuu ihmisten elämään Lapissa. Tässä kirjassa Lapin luontoa kuvaillaan niin aidosti, että jokaisella lukukerralla tulee mieletön halu lähteä vaellukselle Lapin maisemiin. Lempikohtiani tässä kirjassa on kuvaus Pikkunoidan tallustelusta kevätpuron varrella. Siinä astellessaan Pikkunoita käy mielenkiintoisen keskustelun tuon puron kanssa. Täytyy myöntää, että itse sorrun myös ajoittan 'keskustelemaan' purojen kanssa. Keskustelu ei kyllä ole mitenkään vuorovaikutteista vaan täysin oman pään sisällä käytävää pulputtelua.

Vesi kaikissa muodoissaan on aina ollut minulle hyvin tärkeä ja rakas elementti. Veden äänet ovat hyvin rauhoittavia ja toisinaan voimallisia. Rakastan veden pauhaavaa voimaa. Vesi hioo, muovaa ja siirtää niin kiviä kuin maata oman tahtonsa mukaisesti. Aina rankkasateiden jälkeen olen syvästi vaikuttunut siitä, millaisia railoja veden virta on maahan muovannut.
Kosken pauhu, laineen liplatus, sateen ropina, puron solina, meren kuohu... mikä näissä äänissä onkin niin rauhoittavaa. Istun parhaillaan kotini parvekkeella ja tähyilen vähän väliä lähellä kimmeltäviä järven aaltoja. Joskus pienempänä toivoin olevani joko kala tai pieni merenneito. Olin silloin hieman hupsu, tosin sitä taidan olla edelleen vaikka ikää on tullut lisää.

Eksyin hieman alkuperäisestä aiheesta, joten koitetaan nyt palata sivuraiteelta niille oikeille kiskoille. Olen siis koko ikäni ollu kirjamato. Tosin opiskeluiden ja töiden ohessa vapaaehtoinen lukeminen on jäänyt aina toisinaan hyvinkin vähälle. Kuitenkin minulla on melkein aina jokin kirja kesken. Parhaillaan kesken on muutama tenttikirja, näiden tenttikirjojen parissa pitäisi varmaan viihtyä enemmänkin. Huomioni on nyt kuitenkin kokonaan varastanut Michael A. Singer ja Kahleeton sielu. Muutenkin kaikki henkiseen kasvuun ja itsensä kehittämiseen liittyvä kirjallisuus on ollut vahvasti käsissäni.

Kahleettoman sielun alussa on luku joka käsittelee Päänsisäistä ääntä. Haluan jakaa tästä luvusta kohdan, joka todella herätteli minua.
Todellisen kasvun kannalta ei ole mitään tärkeämpää kuin oivaltaa, että et ole mielen ääni vaan olet se, joka äänen kuulee. Jos et tätä ymmärrä, koetat päätellä, mikä äänen sanomista monista asioista on todellinen sinä. Ihmiset käyvät läpi paljon muutoksia "itsensä löytämisen" nimissä. He haluavat selvittää, mikä äänistä, mikä oman persoonallisuuden puolista edustaa heidän todellista minäänsä. Vastaus on yksinkertainen: ei mikään niistä.
Jos tarkastelet asiaa puolueettomasti, huomaat ison osan äänen puheesta olevan merkityksetöntä. Enimmäkseen se on vain ajan ja energian hukkaa. Totuus on, että useimmiten elämä kulkee kulkuaan sinun hallintasi ulottumattomissa olevien  voimien mukaisesti huolimatta siitä, mitä mielesi siitä sanoo. Se on kuin päättäisi illalla, haluaako auringon nousevan seuraavana aamuna. Aurinko nousee ja aurinko laskee. Maailmassa tapahtuu miljardeja asioita koko ajan. Voit ajatella elämää niin paljon kuin huvittaa, mutta se vain kulkee kulkuaan.
Deepak Chopra kirjoittaa tästä kirjasta näin: Jos luet tämän kirjan huolellisesti, näet enemmän kuin vilauksen ikuisuudesta.

Taidan antaa noiden tenttikirjojen lojua tuolla pöydällä vielä tovin ja keskittyä etsimään tuota vilausta ikuisuudesta. Jos en tuota vilausta ikuisuudesta juuri nyt näe, voin ehkä kuitenkin oppia jotain uutta itsestäni.

Take Care and Be Safe <3

Tässä jälleen musiikkia Johanna Kurkelalta: Matkalla aurinkoon

Fairy Dust

Olen ollut nyt lähes täysin vailla unta pari viikkoa, nukun ainoastaan pienen hetken siellä ja toisen täällä. Energiat on sattuneesta syystä hiukan matalalla tasolla. Olen päättänyt tästä huolimatta elää niin täyttä elämää kuin vain on mahdollista, uni tulkoon sitten kun on tullakseen.

Tänään on ollut hyvä päivä. Unen puutteesta huolimatta, olen tänään kokenut olevani kunnossa. Pitkästä aikaa minulla tällainen tunnetila. Ehkä tätä voisi kuvailla voimallisemminkin, voisin sanoa: Tänään olen kokenut olevani elossa. Kävin aamuvarhaisella juoksemassa melkein kahdentoista kilometrin lenkin. Olin tämän jälkeen valtavan ylpeä itsestäni, jossain kohtaa lenkillä oli vain pakko nostaa kädet ilmaan ja huudahtaa: YES! Onneksi oli niin varhaista, että tätä noloa hetkeä ei todistanut kuin pari nurmikolla köllöttelevää rusakkoa.
Ennen lenkille lähtöä jemmasin uikkarit ja pyyhkeen lähirannalla kasvavan suuren puun oksistoon. Vaihdoin sulavasti lenkkivermeet bikineihin ja pulahdin järven viileiden aaltojen pehmeään syleilyyn. Kelluin pitkän tovin taivasta katsellen ja annoin kiivaasti takovan sydämeni rauhoittua hetkeen. Palattuani rannalle aurinko kurkisteli pilvien lomasta ja jäin vielä istumaan laiturille. Tämän laiturilla vietetyn hetken ajan olin täysin murheeton ja vailla ajatusten taukoamatonta virtaa. Istuin siinä kaikessa hiljaisuudessa auringon ja kesätuulen hyväiltävänä. Tähän olotilaan minun olisi syytä pyrkiä entistä suuremmalla tarmolla.
Päivällä kävin parin kaverin kanssa yhteisellä lounaalla, nautimme viimeisistä lomapäivistä ja pöydässämme raikui iloinen nauru. Välillä uppouduimme hyvinkin syvälliseen keskusteluun ja sitten se taas jostain pölähti, keijupöly leijui kaikkien päällä ja jälleen nauru helisi muuten niin hiljaisessa salissa. Kun sitten lähdimme kukin jatkamaan matkaamme omalle tahollemme, tuntui kuin olisi ollut höyhenen kevyt ja kävellyt korkealla pilvien päällä.

Tässä vähitellen tuo keijupöly haihtuu ja jalat palaavat maankamaralle. Lienee aika maadoittaa itsensä ja vaihtaa muutama sana sieluni ja enkelini kesken.

Kiitos ihana enkelini kun olet antanut minun kylpeä tämän päivän valossa! 

Let The Pas Go Part II

Olen löytänyt aivan ihanan sivuston, täällä on pakko vierailla säännöllisesti (www.reikisivut.com). 
Sivujen tälle päivälle antama päivän ajatus oli seuraavanlainen:
Sinun elämäsi on juuri sellainen kuin se on
Sinun itsesi takia tai ansiosta.
Valintoja joita olet tehnyt, 
tai jättänyt tekemättä

Tässä ajatuksessa itää hyvin vahva totuuden siemen - täytyy todella katsoa itseä peilistä ja tutkailla omia syvyyksiä, sieltä ne vastaukset useimmiten löytyvät.

Sitten varsinaiseen asiaan eli Let the past go part II. Työni on nyt sitten alkanut. Aivan ensimmäiseksi kävin keskustelun ihmisen kanssa, josta oli tullut minulle hyvin tärkeä, mutta suhde alkoi muuttumaan kannaltani enemmän negatiivisuutta kuin positiivisuutta tuottavaan suuntaan. Asioista oli puhuttu aikaisemminkin, olin antanut anteeksi ja yrittänyt koota itseni yhä uudelleen ja uudelleen. Koin hyvin vahvasti, että kyseinen ihminen on sielunsisareni ja todellisuudessa hän taisi olla susi lampaan vaatteissa. En osannut ollenkaan varoa ja tämä on minulle hyvin tyypillistä. Olen suunnattoman sinisilmäinen ja luottavainen, todella lapsen kaltainen. Tästä huolimatta todellisen ystävyyden rakentaminen yleensä minulla ottaa aikansa. Nyt kun olisi pitänyt antaa asian rakentua rauhallisemmin ja katsella suhteen kehittymistä hieman sivusta - no, enpähän sitten todellakaan tehnyt niin.

On hieman hassua, että itse tehty päätös saa aikaan näin suuren pahan olon tunteen. Olen pyytänyt häneltä, että hän ei enää pitäisi minuun mitään yhteyttä, ja uskon tämän olevan ainoa oikea ratkaisu. En oikeastaan osaa muuta, minun on suojeltava itseäni vielä suuremmalta surulta. En ole tämän ratkaisun jälkeen mitenkään yksin, olen vain lopettanut yhteydenpidon yhteen ihmiseen. Tästä huolimatta minusta tuntuu valtavan yksinäiseltä, tiettyinä hetkinä voisin melkein vannoa yksinäisyyden hukuttavan minut. 

En ole koskaan aikaisemmin toiminut näin. Olen vain antanut ihmisten satuttaa ja rikkoa luottamuksen uudestaan ja uudestaan - aina antaen anteeksi ja yrittäen ymmärtää. Nyt koen vahvasti, että minulla ei ole enää varaa tällaiseen, on ajateltava myös itseä. Jos aina antamalla anteeksi ja ajattelemalla ensin muiden tunteita rikkoo itsensä, ei se voi olla oikein.

Olen yksinäinen ja mietin teinkö sittenkin väärin ja tällä samalla hetkellä olen hitusen ylpeä itsestäni - minä tein sen, suojelin itse itseäni! Ehkä sittenkin osaan rakastaa myös itseäni...

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille tämän Johanna Kurkelan Ainutlaatuisen parissa.

Let The Past Go

Olin eräänä iltana ystäväni luona kylässä. Tarkoituksena oli viettää iltaa nostamalla muutama Doreen Virtuen enkelikortti. Sisälläni oli jo pitkään pyörinyt syviä kysymyksiä ja ajatuksia tulevaisuuteen liittyen. Halusin saada hieman apua näiden kysymysten selvittämiseen. En ollut tuolloin vielä hankkinut omia enkelikortteja ja oli aivan ihanaa kun tämä ystävä sanoi minulle, että hän lainaa enemmän kuin mielellään omaa pakkaansa.

Istuimme hänen parvekkeellaan lämpimässä kesäillassa ja minä sekoitin pakkaa kaikessa rauhassa. Kun tarkoituksenani oli levittää tuo pakka pöydälle kaarevaksi viuhkaksi kääntyi pakasta esille yksi kortti. Tällä hetkellä sydämeni melkein pysähtyi. Mielessäni oli ollut kolme suurempaa kysymystä ja niiden kaikkien kohdalla olin ajatellut nostaa oman kortin. Nyt pöydällä edessäni oli kortti jossa luki: Let the past go. Tajusin hetkessä tämän yhden kortin antavan vastauksen kaikkiin mieltäni vaivanneisiin kysymyksiin. Uusille nostoille ei ollut enää mitään tarvetta.

Kysymykset jotka olivat pyörineet mielessäni kuin paikoilleen jäänyt vinyylilevy saivat tässä hetkessä ratkaisunsa. Olin tämän ratkaisun tiennyt jossain syvällä sisimmässäni, mutta nyt kun se oli kirkkaana valossa - en voinut jättää sitä enää huomioimatta. Olisi aika siirtyä ajatuksista tekoihin. Tämän vastauksen mukaan eläminen ei tule missään nimessä olemaan helppoa. Ajattelen niin, että elämässä tarvitaan tietty määrä tuskaa ja kipua, tämä tulee aiheuttamaan sekä tuskaa että kipua. Ei ole helppo luopua itselle tutuista ja tärkeistä asioista - astuminen oman mukavuusalueen ulkopuolelle yleensä tuottaa epämukavuutta.

Etsintä, matka ja taistelu jatkuu...