Arvot

Tauko ja irtiotto normaalista arjesta venähti vähän oletettua pidemmäksi. Tämä hengähdyshetki teki kyllä hyvää ja nyt saapuva talvi ei tunnu lainkaan niin ankealta asialta.

Olen tässä viime päivinä pohtinut paljon arvoja. Löysin tällaisen filosofi Erik Ahlman (1892-1952) esittämän arvotyypittelyn:

Hedonistiset arvot
onni, mielihyvä, ilo, nautinto, aistillisuus

Vitaaliset arvot
elämä, terveys, tahto, kuntoisuus

Esteettiset arvot
kauneus, ylevyys, suloisuus, taide

Tiedolliset arvottotuus, tieto, koulutus, viisaus, tiede

Sosiaaliset arvot
altruismi, ystävyys, rakkaus, uskollisuus, vapaus, isänmaallisuus, turvallisuus

Mahtiarvot
voima, valta, sota, rikkaus, raha, voitto

Oikeusarvot
oikeudenmukaisuus, ihmisoikeudet, tasa-arvo, laillisuus

Eettiset arvot

luonnon kauneus, eläinten oikeudet

Egologiset arvot
omanarvontunne, itsekkyys, oma etu


Uskonnolliset arvot
usko, toivo, pyhyys


Klassiset platoniset arvot kuten hyvyys, kauneus ja totuus eivät tunnu enää riittävän. Mitä ihmisestä sitten kertoo hänen sisäinen arvomaailmansa? Jos omaa arvoja lähinnä mahtiarvo ja egologinen arvo kategorioista, onko ihminen ehkä jotenkin paha verrattuna sellaiseen jonka arvomaailman pohjan muodostavat esteettiset ja vitaaliset arvot? Ihmisen kokemukset ja elinympäristö varmasti muovaavat jatkuvasti tätä arvomaailmaa - arvot saattavat yleismaailmallisesti olla suhteellisen samoja, mutta ei kai niitäkään voi kiveen hakata.

Samalla kun painin etiikan perimmäisten kysymysten juurella (etiikka = oppi hyvästä ja pahasta) pyörittelen ajatuksissani toisen arvon hyvyyttä ja toisen mahdolllista pahuutta. Mutta eihän arvo itsessään ole hyvä tai paha, esimerkiksi valta ei ole pelkästään paha - valtaa kun voi käyttää monella eri tavalla.

Aristoteles määritteli aikoinaan hyvän elämän perimmäiseksi päämääräksi eudaimonian (onnellisuus). Tätä tilaa luonnehtii hyvä ja onnistunut elämänkokonaisuus.

Tällaista onnellisuuden tilaa kohti olen nyt pyrkimässä itsekkäästi hinnalla millä hyvänsä. Arvoista terveys on herättänyt minut hakeutumaan uudelleen koulutuksen pariin, etsimään tietoa sekä uudenlaista viisautta. Tässäkin tapauksessa tärkeimmäksi arvoksi nousi juuri se jonka tavallaan menetti. Tämä taitaa olla yksi ihmisyyden tyypillisistä piirteistä. Asioita oppii usein arvostamaan vasta kun ensin joutuu kokemaan menetyksen ja konkreettisen luopumisen.